18.6.17

Podcastin jakso 13 ja pellavahame

Podcastin 13. jakso on katsottavissa nyt. Luvassa mm. synttäriarvonnan voittaja sekä valmistuneiden töiden esittelyä.




Heidin neulehöpinät- podcastin innoittamana päätin vihdoin neuloa itselleni kesähameen pari vuotta marinoituneista Dropsin Bomull-Lin pellavalangoista. Ohjeen otin Dropsin sivuilta, mutta en tietenkään voinut neuloa sitä ohjeen mukaan helmasta alkaen. Loin vyötärön silmukat väliaikaisaloituksella varapyöröpuikon kaapelille, jätin odottamaan ja neuloin vyötärökaitaleen taitteen. Näin sain kätevästi yhdistettyä odottavat silmukat neuleen silmukoiden kanssa suoraan pyöröpuikolta eikä silmukoita tarvinnut ommella neulalla tai siirrellä apulangalta puikolle. Sitten vaan posottelin lisäten silmukoita ohjetta soveltaen. 

Ensimmäinen aloitus hameesta oli aivan liian suuri, joten päädyin pienempään kokoon. Puikot minulla oli reilusti pienemmät kuin ohjeessa, koska halusin tarpeeksi tiiviin neulepinnan. Tiheämmästä neuleesta johtuen ohjeessa annettu lankamäärä ei aivan riittänyt, vaan lankaa meni kerä enemmän. Ja sekin loppui päättelykerroksella! Vaan ei hätää, onneksi lankavarastosta löytyi tarpeeksi lähellä ollutta Dropsin Parisia petrolinsinisenä ja päättelin muutamat loput silmukat sillä. Tarkkaan katsoessa värin erottaa, mutta jos ei tiedä etsiä, niin täydestä menee! 

Ja hameesta tuli ihana! Lanka oli kamalaa neulottavaa, hirvittävän kovaa ja paperinarumaista, halkeilevaakin. Mutta kylvyn jälkeen tästä tuli uusi lempivaate! 


Pellavahame (Ravelryssä I am the Sky)
Lanka: Drops Bomull-Lin sininen 450 g
Puikot: 3,5 mm


Jo aiemmin valmistuneena neuleena esittelen nyt tyttärelle kevätjuhlii lämmikkeeksi neulomani boleron. Ohje on muutama päivä sitten syöpään menehtyneen Anadiomenan eli Elena Nodelin Summer Days. Taattua laatua, todella hyvin ja yksityiskohtaisesti kirjoitettu ohje ja loppuun asti mietityt yksityiskohdat. Lankana bolerossa on tyttären heräteostos parin vuoden takaa, eli Tokmanneilla myynnissä ollut Nako Moonlight. Silkkaa tupperwarelammasta ja kovahkoa kimalletta. Mutta tytär tykkää. Napitkin löytyivät omasta varastosta, taitavat olla jotkin äidin nappikätköstä napatut jostain vaatteesta puretut. 

Summer Days (rav)
Lanka: Nako Moonlight 80 g
Puikot: 3,0 mm



13.4.17

Podcastin 9. jakso: Kirjallisuuskatsaus

Pitkästä aikaa pääsin kuvaamaan, tosin tulos näytti rakeiselta (joku oli muuttanut puhelimen kameran asetuksia), valaistus ja ääni olivat pielessä, jalkalamppu meinasi kaatua (oma vika) ja sotkeuduin lankakerään (oma vika). 
Mutta uusin jakso löytyy siis täältä! 

Valmistuneet neuleet:

East Coast Cardigan, Wollmeisen Purea, suunnittelija Veera Välimäki
Ahull, Filcolanan Arwettaa, suunnittelija Alicia Plummer


Puikoilla: 

Poolside, Dropsin Cotton Light, suunnittelija Isabella Kraemer
Villapöksyt, Fabelia, malli Nellie
Memory Blanket, Georgie Nicolsonin malli jämälangoista
Musta-harmaat sukat
Syto-myssy
Keltaiset sukat


Kirjat (linkit Ullan artikkeleihin)

Lankapaitoja ja muita asusteita
Hupsut villatupsut
Kissansilmukat
Interpretations 4
150 pohjoismaista kirjoneulemallia
Selbuvotter
Jorid Linvik´s Big Book of Knitted Mittens
PaaPiin kaavakirja lapsille




Tyttö idästä

Ravelryn HC-neulojien ryhmässä järjestettiin tammi-maaliskuun aikana KAL Veera Välimäen neuleohjeista. Päädyin neulomaan East Coast Cardiganin kaapissa noin kuusi vuotta marinoituneesta Wollmeisen Puresta. Langan väri on Ebenholz ja se on todella kauniin tummanruskeaa. Vyyhdillä tosi tylsän näköistä, mutta neulepintana upeaa.


Neuletakissa on pitsinen kaarroke. Pitsikuvio meni ohjeessa hassusti epäsymmetrisesti, mutta yritän olla välittämättä siitä. Neuloin takista hieman ohjeen mukaista pidemmän ja lankaa kului siksi hieman neljättä vyyhtiä. Tykkään tosi paljon!

Lanka: Wollmeise Pure, 495 g
Puikot: 3,0 mm
Napit: en muista mistä, ehkä Lyanwood?

Anna Karenina rekiretkellä

Ennen joulua julkaisin pari ilmaista sukkaohjetta, Anna Karenina -sukat Ullassa ja Rekiretki-sukat Ravelryssä. Molemmat ovat pitsiset, Anna Kareninat fingering-vahvuista lankaa ja Rekiretket sport-vahvuista, Nallesta neulottu. Linkit sukkien ohjeisiin löydät kuvateksteistä. 


Malli: Anna Karenina (rav)
Lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen, väri Eiku
Puikot: 2,25 mm





Anna Karenina -sukissa on pitsineuletta myös kantalapussa. Ohjeessa on yhteensä kolme erilaista pitsineulekaaviota, joten tarkkana saa olla. Sukkien työnimi paskasukat tai itsemurhasukat (purkamisesta johtuen) kertovat paljon. Mutta kivat ja kauniit niistä tuli. Violetit pidin itselläni, mutta pinkin annoin lahjaksi kaverilleni. Pinkeissä pitsineule päättyy jo aiemmin ja se miellyttää omaa silmääni enemmän. 

Malli: Anna Karenina
Lanka: itsevärjätty
Puikot: 2,25 mm


Suomalaisten neulepodcastaajien joulukalenteria varten suunnittelin pikaisesti helpot pitsineulesukat. Lankana on Novitan Nalle. Sukissa on pitsineuleraita keskellä ja sivuilla pitsiset palmikot. Neuloin sukista tarkoituksella itselle liian isot ja annoin ne lahjaksi. 

Malli: Rekiretki (rav)
Lanka: Novita Nalle luonnonvalkoinen
Puikot: 2,5 mm

1.11.16

Podcastin 8. jakson oheislukemisto

Valmiit neuleet

  • Anna Karenina -sukat vaaleanpunaiset, ohje tulossa Ullaan 3/2016
  • Rottahuivi, oma ohje Ravelryssä


Puikoilla

  • Westin MKAL Building Blocks, lankoina Louhittaren luolan Väinämöistä, paitsi harmaa synttärilahjalanka Snail Yarnsin BFL fingering
  • salaisuussukat, ehkä jotain joulukalenterijuttua

Langat

  • joululahja, Arwetta ja LeM basic sport
  • Drops Cotton Merino vaihtolaatikosta
Muuta

4.5.16

Podcast, osa 2: Sukkia

Podcastin toisessa osassa puhutaan villasukista.

Oheislukemisto

Valmiit:
Perussukat Regian Kaffe Fasset Design Line värissä Caribbean Landscape
Junasukat harmaasta Lanettista

Tekeillä:
Keväthuuma vihreästä Nallesta, suunnittelija TiinaKuu

Kirjat ja mainitut sukat:
Wendy D. Johnson: Socks from the Toe Up (vaalean turkoosit sukat nimeltään Riding on the Metro)
Cookie A: Sock Innovation (keltaiset sukat nimeltään Glynis)
Tiina Kaarela: Puikkomaisterin sukkakirja (Loistavat niityt)
Anne Merrow: Sockupied (suunnitteilla Cookien Passerine socks)
Terhen, oma sukkamalli, smaragdinvihreät sukat
Laulujuhlille Sortavalaan, valkoiset punakuvioiset. Kirjasta Sukupolvien Silmukat
Vöyrin sukat, harmaa-valkoiset polvisukat, kirjasta Suomalainen sukkakirja ja Venla Kodin suuri käsityökirjasto

Päällä:
Old Romance, suunnittelija Joji Locatelli, lankana Louhittaren luolan Väinämöinen värissä Munakoiso
Mekko, kaavana Ottobren Autumn Mood -kaava muokattuna, trikookangas Verson Puodin Paratiisin karuselli


Alennuskoodi Terhen-sukkiin on "podcast", mutta pääset Ravelryn ostoskoriin suoraan tästä.

2.5.16

Podcastin 1. jakso: Kuinkas sitten kävikään?

Kuinkas sitten kävikään? Niinhän siinä kävi, että minäkin aloitin podcastin. Kun kerran kaikki muutkin. Katsotaan nyt mitä tästä tulee.

Lankatarhan podcast on katsottavissa YouTubessa täällä ja perustin Ravelryyn oman ryhmän, jonka löydät täältä.

Ensimmäisessä jaksossa kerron hieman itsestäni ja esittelen muutamia valmistuneita ja keskeneräisiä neuleita.

Oheislukemiston löydät alta.

Neuleet:

Blue Sand Cardigan, suunnittelija La Maison Rililie
Casual Lace, suunnittelija Justyna Lorkowska (Lete's Knits)
Dodo, suunnittelija Heidi Alander
Longfellow, suunnittelija Corrina Ferguson
Myyrä, suunnittelija Jenni Österman
Irish Diamond Shawl, suunnittelija Cheryl Oberle

Langat:

Drops Cotton Merino, värit ruskea, turkoosi ja navysininen
Cascade Heritage, väri harmaa
Wollmeise Pure,väri Vamp
Louhittaren Luola Väinömöinen, väri Eiku (violetti)
Novita Nalle, värit luonnonvalkoinen, vaaleaturkoosi ja vaalea harmaa
Regia Kaffe Fasset Design Line, väri Caribbean Landscape
Handu Tweetie, Titityyn juhlavuoden lanka

Muut:

Joensuun käsityöterapeutit -ryhmä Ravelryssä
Joensuun käsityötapaamiset -ryhmä Facebookissa
Lankakauppa Titityy
Lankakauppa Tinttamarelli
Suomalaiset Podcastit -ryhmä Ravelryssä

7.3.16

Uusin Ulla ja Kinosten ohje

Uusi Ulla ilmestyi eilen illalla. Upean kansikuvahuivin ja muiden ihanien neuleiden lisäksi sieltä löytyy ohje myös minulta, Kinos-lapaset.





Sain idean lapasiin miettiessäni, miten lyhennettyjä kerroksia voisi hyödyntää lapasissa. Ja raidat on nyt vaan aina kivoja. Ensimmäisen version lapasista tein vain kaksivärisenä ilman raitoja, mutta se oli vähän tylsän näköinen. Joten raitoja piti laittaa. Ja lyhennettyjen kerrosten väliin vielä yksi raitaosuus. Se oli ainoa, jonka neulominen ei onnistunut kerralla. Aina meinasi kirrata tai vetää  johinkin suuntaan. Nyt se on mielestäni niin hyvä, kun sen vain sain. 




Lapaset on neulottu Dropsin Karisma- ja Cascaden 220 (tuttavallisemmin jesari) -lankojen jämistä. Pohjaväriä harmaata kuluu eniten, mutta lapaset ovat siitä armeliaat, että ne voi neuloa hyvinkin pienistä jämäpalleroista ja juuri niin monivärisiksi kuin sielu sietää. Raitaosuuksia voi halutessaan neuloa myös yksivärisiksi tai tehdä vielä villimmät versiot itseraidoittuvasta langasta. Tai sitten voi pysyä coolina ja tyylikkäänä ja neuloa hililtymmät kaksi- tai kolmeväriset lapaset. Yritän joskus saada aikaiseksi kirjoittaa ohjeen myös alakoululaisen lapsen kokoon, mutta siihen asti kokoa voi yrittää suurentaa tai pienentään lankavalinnoilla. 




Lapasia kuvatessa oli muuten kylmä! Pakkasta oli -25, joten kovin kauaa ei kuvien napsimiseen mennyt!


(English translation of Kinos mittens is available as a free Ravelry download)

1.3.16

Sew Many Dresses, Sew Little Time

Tilasin Facebookin Saumanvara-ryhmässä käydyn keskustelun innoittamana Tnaya Whelanin Sew Many Dresses, Sew Litle Time - the Ultimate Dressmaking Guide -kirjan. Minulla oli suuret odotukset ja täytyy tunnustaa, että ne täyttyivät. Kirja on pikaisen ensiselauksen perusteella ihana ja juuri sellainen, kuin odotin! 




Kirjan kaavoja yhdistelemällä ja muokkaamalla on mahdollista ommella yli 200 erilaista mekkoa. Sisälysluettelo antaa vihjeitä siitä, mitä kirja pitää sisällään. Eri vartalo-, pääntie-, hiha- ja hamevariaatioiden lisäksi kirjassa on myös vinkkejä kaavan sovittamiseen ja muokkaamiseen omalle vartalolle sopivaksi. 






Kaava-arkit sijaitsevat kätevästi omassa kauniissa pahvitaskussa kirjan lopussa. Ainoa miinus kirjalle tulee siitä, että kaava-arkkeihin ei ole merkitty kaavojen kohdalle kokoja. Ne joutuu siis itse laskemaan. Eri koot on sentään merkitty hieman eri sävyillä, koot 1-4 mustalla, 5-8 tummanharmaalla ja koot 9-12 vaaleanharmaalla. Ei kovin kätevää, mutta toisaalta itse ainakin joudun mittaaamaan sopivan koon kaavasta ja vertaamaan sitä omiin mittoihin, joten en usko tuon hirveästi haittaavan. Viivan seuraaminen on ehkä hieman hankalaa. 




Langan- ja kankaanostolakko meinaa hieman rakoilla, kun katselee näitä kesäisen ihania puuvillamekkoja. Kurkkaus lanka- ja kangaskaappeihin pitää kuitenkin pään kylmänä.